Seikkailu-uimarin matka suorittajasta valmentajaksi
Moni tuntee minut tänä päivänä yrittäjänä, personal trainerina ja Tanhuvaaran Liikunnan ilon lähettiläänä. Polku tähän pisteeseen ei kuitenkaan ole ollut suoraviivainen.
Se on vaatinut täydellisen pysähtymisen, paluun alkupisteeseen ja liikkeen merkityksen opettelun kokonaan uudelleen.
Nuoruus, äärirajoja ja suorittamista
Liikunta on kulkenut mukanani aina. Nuorena löysin triathlonin, josta tuli elämäni keskipiste 25-vuotiaaksi asti. Harjoittelin armottomasti ja suoritin useita Ironman-täysmatkoja vuodessa. Uskoin, että oma arvo mitataan suorituksissa, tuloksissa ja rajojen rikkomisessa.
Sama periksiantamaton mentaliteetti siirtyi yrittäjyyteen, kun perustin seikkailualan yritykseni vuonna 2002. Rakensin Imatrankosken yli vaijeriliu’un ja suunnittelin seikkailupuistoja ympäri Suomea valtavalla puskemisella.
Ulospäin kaikki näytti vahvalta. Yritystoiminta oli kannattavaa, ja asioita tapahtui paljon. Sisälläni elämä kulki kuitenkin jatkuvasti äärirajoilla. En kuunnellut kehon varoitussignaaleja: univaikeuksia, muistihäiriöitä ja vähitellen kadonnutta elämäniloa.
Paluu veteen ja luontoon
Pohjalta nouseminen alkoi pienillä, 15 minuutin kävelyillä ja varovaisella uimisella. Riisuin ranteestani kellot ja sykemittarit.
Vedessä tapahtui jotain maagista.
Ulkopuolinen maailma katosi, ja jäljelle jäi vain hengitys ja tämä hetki. Aloin ymmärtää, ettei liikunnan suurin voima ole tuloksissa, vaan yhteydessä omaan itseen ja luontoon.
Viime vuosina tästä oivalluksesta syntyi jotain uutta: minusta tuli seikkailu-uimari. Aloin kartoittaa luonnollisia vesireittejä, uida järvestä toiseen, rämpiä laskuojissa ja liikkua luonnon ehdoilla.
Matkan huipentumana uin kesällä 2022 ystäväni kanssa 55 kilometriä Vätsärin karun erämaan halki aina Jäämerelle asti.
Liikkeestä oli tullut suorittamisen sijaan palautumisen, vapauden ja ilon väline.
Uudet rajat ja tasapainon löytyminen
Erämaauinnin jälkeen elämä asetti jälleen uuden haasteen. Vuonna 2023 alkoivat rajut ja pelottavat sydänoireet, joiden syytä etsittiin pitkään. Vuonna 2024 sain diagnoosin: dysautonomia eli autonomisen hermoston toimintahäiriö.
Diagnoosi muutti kaiken.
Loputtoman suorittajan oli pakko oppia kunnioittamaan kehon uusia, tiukkoja rajoja. Ylikuormitus saattoi tarkoittaa kuukausien voimattomuutta. Oli opeteltava pysähtymään, palautumaan ja nauttimaan hetkistä ilman, että niitä täytyy ensin ansaita.
Kesällä 2025 hyppäsin Joroisten triathlonilla Valvatusjärveen 25 vuoden tauon jälkeen uimaan 1,9 kilometrin osuuden osana viestijoukkuetta. En välittänyt ajasta tai tuloksesta. Olin vain onnellinen siitä, että keho ja hermosto toimivat.
Se oli suurin voittoni.
Missä seison nyt?
Kaikki nämä kokemukset – romahdukset, erämaaseikkailut ja hermostollisen tasapainon etsiminen – ovat tuoneet minut tähän pisteeseen.
Tänä päivänä pyöritän Imatralla omaa Seikkailu-Uimarin PT-studiota. Autan ihmisiä löytämään liikkeen ilon ilman vertailua, pakkoa tai suorituspaineita.
Toimin myös Tanhuvaaran Liikunnan ilon lähettiläänä, koska tiedän, miltä tuntuu kadottaa ilo. Ja tiedän, että sen voi löytää uudelleen – rehellisesti, kehoa kuunnellen ja omassa tahdissa.
Minun tarinani ei ole kertomus voittamisesta.
Se on kertomus tasapainon etsimisestä. Ja vähitellen myös sen löytämisestä.
