Valo putken päässä 21.8.2020

Salaisen järven kirkkaus ei jättänyt meitä rauhaan.

Sukeltajien kanssa aloimme pohtia, voisiko uimarista saada kuvan urbaanissa ympäristössä – mutta niin, että siinä säilyisi sama taianomainen tunne kuin luonnon keskellä.

Ajatus tuntui ensin ristiriitaiselta. Vesi ja infrastruktuuri. Putki ja auringonvalo.

Sitten sukeltajat kertoivat paikasta: tien ali kulkevasta mustasta muovisesta rumpuputkesta, jonka läpi aurinko paistaa vain hetken, erittäin aikaisin aamulla.

Selvitimme asiaa pitkään ennen kuvauspäivää. Seurasimme auringon kulmaa, laskimme minuutteja. Aikaikkuna oli lyhyt – vain pieni hetki, jolloin valo osuisi täydellisesti putken läpi. Mutta se oli mahdollinen.

Sovimme seuraavan yhteisen aikaisen aamun.

Saavuimme paikalle hiljaisuudessa, ennen kuin maailma oli kunnolla hereillä. Vesi oli kylmää. Ilma vielä viileä. Musta muoviputki kaartui yläpuolellamme, sen sisäpinta himmeänä ja kolkkona.

Uiminen ahtaassa putkessa sukeltajan kanssa – jolla oli mukanaan sukelluskamera – oli kaikkea muuta kuin helppoa. Tila oli ahdas. Liike rajallista. Jokainen potku oli mietittävä tarkkaan.

Yritimme ottaa kuvaa putken suuaukon läheisyydessä. Kerta toisensa jälkeen. Turhautuminen alkoi hiipiä. Aurinko nousi koko ajan ylemmäs. Tiesimme, että hetki oli valumassa käsistämme.

Haluttua kuvaa ei syntynyt.

Aika oli loppumassa.

Silloin päätimme tehdä jotain, mitä olimme aluksi pitäneet mahdottomana – kuvata putken sisältä, syvemmällä, siellä missä tila oli ahtain ja valo tarkin. Se vaati luottamusta.

Täydellistä yhteistyötä. Hiljaista ymmärrystä liikkeestä ja hetkestä.

Mahdoton muuttui mahdolliseksi.

Kun näin lopullisen kuvan, tiesin heti: siinä se oli. Valo, joka leikkasi pimeän muoviputken halki. Uimari keskellä ihmisen rakentamaa ympäristöä – mutta silti veden kannattelemana, rauhallisena.

Kuva palkittiin myöhemmin sukelluskuvauksen SM -kilpailussa vuoden sukelluskuvana.

Mutta minulle tärkeintä ei ollut palkinto.

Tärkeintä oli se hetki putken sisällä – kun kiire, paine ja epäilys muuttuivat keskittymiseksi. Kun ymmärsimme, että luovuus syntyy usein rohkeudesta epäonnistua. Että, valo näkyy kirkkaimmin pimeässä.

Ja että joskus on uskallettava uida kohti valoa – vaikka se tulisi mustan muoviputken päästä.

Siirtymä

Kesä 2020 oli täynnä liikettä. Järviä. Jokia. Kuvia.

Mutta aina ei tarvittu kymmeniä kilometrejä, jotta vesi olisi merkityksellinen. Joskus riitti ilta – ja päätös lähteä.