Virran mukana – Uintiseikkailu Hiitolanjoella 2.7.2020

Heinäkuinen aamu vuonna 2020 oli lämmin ja kirkas, kun seisoin Hiitolanjoen rannalla. Edessä oli joen Suomen puoleinen osuus – villi, osin arvaamaton ja minulle täysin tuntematon.

Olin toipumassa työuupumuksesta. Uinti oli tuolloin minulle enemmän kuin liikuntaa – se oli hengähdystauko ahdistuksesta. En vielä tiennyt, että taustalla vaikutti myös kohonnut verenpaine. Tiesin vain sen, että vedessä olo helpotti. Hetkellisesti.

Ystäväni Jaana oli sytyttänyt ajatuksen:
”Entä jos uisit Hiitolanjoen?”

En tiennyt, oliko sitä kukaan aiemmin uinut. En tiennyt, oliko se edes uitavissa. Ehkä juuri siksi se kiehtoi.

Lähdimme liikkeelle Ritakoskelta kohti Kangaskoskea. Jaana kulki rinnallani sup-laudalla tasaisesti virran mukana liukuen. Laudan kyydissä matkasi myös uskollinen lettuvaras Miska – koira, joka tarkkaili maailmaa tyynen arvokkaasti, kuin tämä olisi ollut sille arkipäiväinen tutkimusretki. Välillä se kurkotti kuonoaan kohti vettä, välillä tähysti rantapusikoita kuin vartiossa.

Alku yllätti positiivisesti. Ennen Lahnakosken patoa vettä oli riittävästi, virta lempeä ja uiminen vaivatonta. Joki kantoi. Luonto ympärillä oli rehevä ja hiljainen, kuin se olisi tarkkaillut kulkijaansa. Sup-laudan rauhallinen liike ja Miskan läsnäolo toivat turvaa – en ollut yksin virran armoilla.

Padon ylitys muistutti siitä, että tämä ei ollut kilpailu – tämä oli tutkimusmatka. Kun pääsimme padon alapuolelle, maisema muuttui. Joki rehevöityi, lumpeet levittäytyivät veden pinnalle ja eteneminen muuttui rämpimiseksi.

Se ei ollut nautinnollista uintia.
Se oli hidasta, välillä turhauttavaa etenemistä.

Jaana joutui ohjaamaan lautaa tarkasti kasvuston lomassa, ja minä raivasin käsilläni reittiä lumpeiden läpi. Miska katseli tilannetta kuin miettien, miksi ihmiset aina valitsevat vaikeimman mahdollisen reitin.

Mutta juuri siinä hetkessä ymmärsin jotain tärkeää: kaikki eteneminen ei tunnu kevyeltä. Kaikki matkat eivät ole virtaviivaisia. Joskus kuljetaan lumpeiden läpi, käsillä raivaten.

Joen jatkuessa eteenpäin uinti helpottui jälleen. Kangaskoskelle asti vesi kantoi kohtuullisesti, vaikka paikoin se oli sameaa – jopa epäilyttävää. Se ei houkutellut kirkkaudellaan, vaan kutsui hyväksymään sen sellaisena kuin se oli.

Loppumatkasta jokin kuitenkin muuttui.

Erään mutkan jälkeen edessämme lipui joutsen. Se ei säikähtänyt meitä, ei noussut lentoon, vaan jatkoi rauhallista kulkuaan virran mukana. Se pysytteli hieman edellämme, aivan kuin olisi ottanut meidät mukaansa.

Jaana hiljensi vauhtia laudalla. Minä seurasin vedessä. Miska tarkkaili valppaana, mutta nyt senkin olemuksessa oli jotain rauhallisempaa.
Joutsen johdatti meitä eteenpäin.

Se ui tyynesti kohti avarampaa jokiosuutta, ja me kuljimme sen vanavedessä. Hetkessä oli jotain symbolista – kuin joki itse olisi lähettänyt oppaan. Ei kiirettä. Ei kamppailua. Vain tasainen liike eteenpäin.

Tällä kertaa en tuijottanut sykemittaria. En mitannut vauhtia. Keskityin luontoon, hengitykseen ja hyvään seuraan. Jaana laudan päällä, Miska tasapainoisena tähystäjänä,

joutsen edellämme ja minä virrassa – pieni retkikunta, joka kulki omaan tahtiinsa.

Se oli seikkailu, mutta eri tavalla kuin ennen. Ei äärirajojen haastamista. Ei itsensä todistamista.

Vaan läsnäoloa.

Uintimme tapahtui ennen kuin joen padot purettiin. Tänään Hiitolanjoen virta kulkee vapaammin, ja lohet ovat palanneet.

Ja niin kuuluukin olla.

Lohet olivat siellä ennen meitä.

Ehkä meidän tehtävämme ei aina ole vallata, vaan kunnioittaa.

Tuona päivänä en voittanut jokea.

Eikä tarvinnutkaan.

Hiitolanjoen uinti oli osa toipumistani – muistutus siitä, että vaikka mieli on samea ja kulku raskasta, virta vie eteenpäin.

Ja joskus, kun jaksaa kulkea tarpeeksi pitkälle, joku näyttää suunnan.

Yhdessä.

Siirtymä

Joessa oli jotain erilaista kuin järvessä. Järvi kantaa paikallaan. Joki vie eteenpäin.

Virran mukana kulkeminen herätti uuden kysymyksen: kuinka pitkälle vesi voisi viedä, jos sille antaisi luvan?

Mutta ennen kuin matkat pitenisivät kilometreissä, ne syvenivät kokemuksissa.